Haastajatehis - esittelyt

Nelli ja Elina Suoranta

Olen Elina Suoranta ja minun agilitykisakoirani HSKH:n tehoryhmässä on kääpiövillakoira Nelli 3,5v (Bebella's Dark Dancer). Nelli on minun ensimmäinen harrastus- ja agilitykoira. Olin hieman tutustunut lajiin vanhimman koirani Annin kanssa, mutta "tositoimiin" pääsimme Nellin kanssa sen ollessa 9kk. Alkeet kävimme yksityisessä treeniryhmässä ja HSKH:n treeniryhmässä aloitimme kesällä 2011. Nelli osoittautui heti innokkaaksi ja oppimishaluiseksi harrastuskaveriksi. Täydellinen koira siis aloittaa uusi harrastus. 

Nelli on tosiaan ensimmäinenä agilitykoirani ja opettanut minulle niin paljon, mutta antanut myös niin myös paljon anteeksi. Nellin vahvuuksiin kuuluu hyvä hermorakenne, koira toimii kisoissa yhtä hyvin kuin treeneissä. Lisäksi Nelli on hyvin estehakuinen ja lukee rataa. Ja kun oma ohjaus toimii, on Nelli varma suorittaja, se ei tiputa rimoja, suorittaa sille eteen tulevat esteet, on teknisesti taitava, kääntyy pienesti ja irtoaa hyvin varsinkin sivusuunnassa. Meidän vahvuus koirakkona piileekin siinä, että saumattomalla yhteistyöllä ohjauksen ollessa ajoissa Nellin tiukat linjat radalla (kun ohjaaja vaan opettelee ohjaamaan koiraa siten) säästävät sekunteja. 

Kisauramme alkoi syyskuussa 2011 ja helmikuussa 2012 nousimme, yhteensä kahdentoista 1-2.lk:n kisastartin jälkeen, 3.luokkaan. Olimme SM-kisoissa Jyväskylässä sekä yksilö- ja joukkuekilpailussa kesäkuussa 2012. Samoin myös SM-kisoissa 2013 Kirkkonummella. Meidän arvokisamenestys tosin antaa vieläkin odottaa itseään ;) Agilityuramme toistaiseksi suurin saavutus on Helsingin Seudun Kennelpiirinmestaruuskisoissa 2012 henkilökohtainen pronssi ja HSKH:n minijoukkueen kultamitali! Muita tulostasolla olevia hienoja saavutuksia ovat olleet Nellin saamat SERT-A:t kolmosluokassa, joista viimeisin tämän kesän alussa. Suuri haave ja tavoite täyttyi, Nellistä leivottiin uusi FI AVA eli Suomen Agilityvalio! 

Tavoitteena seuraavalle kaudelle meillä on ensisijaisesti nauttia tästä upeasta harrastuksesta. Kehittää meidän yhteistyötä niin, että voimme haastaa Suomen huippuja kisoissa ja saavuttaa kilpailuoikeus ensi kesän MM-karsintoihin. Tämän lisäksi SM-kisat 2014 ovat jo kiikarissa, sekä tulevat Piirimestaruuskisat syksyllä 2013 ja 2014. Piirinmestaruuskisoissa tavoitteena on päästä 10 parhaan joukkoon ja minijoukkuemme tietysti tavoittelee vain kultaa ;) SM-kisoissa tavoite on päästä finaaliin. Tärkeimpänä ei tosin ole tulokset ja numerot, vaan hyvä fiilis, niin minulla kuin Nellillä! Onnistumisien ilo, uuden oppiminen, flowfiilis radalla, koiran riemu sen viipottaessa täysillä "palkka-pallon" perään, väsynyt mutta onnellinen koirakko treenien/kisojen jälkeen. Niistä tämä harrastus on tehty.

Nellin kanssa voi harrastaa lähes mitä vaan, se on aina 100%:sti mukana tekemässä. Toinen lajimme on TOKO, jossa kisaamme nykyisin myös tavoitteellisesti. Tällä hetkellä meillä on kisaoikeus VOI-luokkaan. Kaukaisena, mutta täysin realistisena, tavoitteena on TVA. Kyllähän koiralla pitää olla vähintään kaksi valiotitteliä ;) TOKOn ja agilityn harrastamiset tukevat toisiaan ja treenattavien asioiden lista ei ole koskaan tyhjä :) Todella kiitollinen olen tuosta pikku puudelista, niin paljon iloa se on tuonut elämääni, niin treeneissä, kisoissa, uusien ihanien treenikaverien muodossa ja kotona arjessa. Nelli on kuin ajatuksen jatke, lojaali ja viisas <3

Ninni ja Hertta-Maria Ketola 

Olen Hertta Ketola ja koirani on neljävuotias bordercollie Ninni. Treenaamme nyt ensimmäistä kautta HSKH:n haastajatehiksessä. Kisaamme maksi3-luokassa, johon nousimme viime keväänä. HSKH:n jäsen olen ollut vuoden verran, muutimme viime syksynä mieheni kanssa Seinäjoelta Vantaalle opintojeni perässä.

Oma taustani agilityn parissa on vielä vähäinen, Ninni on ensimmäinen koirani ja olemme harrastaneet lajia kesästä 2010 alkaen. Muuten urheilu on aina kuulunut tiiviisti elämääni, milloin pesäpallon taikka joukkuevoimistelun muodossa. Ensimmäisenä koirana Ninni ei ole ollut mikään kaikkein helpoin. Hurjalla moottorilla varustettu tykki ei välttämättä sovi vasta-alkajan käsiin! Toisaalta, koiraa valitessani en halunnut päästä helpolla ja olen taatusti oppinut hurjan paljon asioita tuon pippurisen tulisielun kanssa työskennellessä. Vihdoin myös se yhteinen sävel alkaa löytyä ja jos mietin omaa kehittymistäni ohjaajana, niin varmasti suurin muutos on tapahtunut kuluneen vuoden aikana. Olen uskaltanut antaa koiralle sen ansaitsemaa vastuuta ja oma liikkuminen radalla on muuttunut paljon varmemmaksi ja rennommaksi. Oman kehityksen huomaa heti Ninnin ohjattavuudessa. Kun itse osaa ohjata, koira liikkuu kuin ajatus. Toisaalta saan Ninniltä myös välittömän palautteen siitä, kun itse mokaan, tämä tyttö ei ole kovinkaan anteeksiantavaa sorttia. Rima tulee taatusti alas, tiukka kaarros valuu monen metrin mittaiseksi tai Ninni on jo valinnut seuraavan esteen itsenäisesti, jos oma ajoitus on pielessä. Juuri sen vuoksi pidän Ninnin kanssa harjoittelusta, kun ohjatessa koira toimii niin loistavana peilinä. Kun en osaa ajoittaa tai ohjaussignaalit ovat pielessä, Ninni "rankaisee" välittömästi. Helpompaahan se toki olisi, jos koira paikkaisi hienosti ohjaajan virheitä, mutta minussa asuu pieni perfektionisti ja haluan, ettei koirani tarvitsisi epäillä hetkeäkään, mitä haluan sen radalla tekevän. Vanhemmiten Ninnistä on kyllä tullut armollisempi, ehkä minun onnekseni!

Ninni on erittäin estehakuinen ja tämä antaa minulle etulyöntiaseman, koska voin luottaa siihen, että koira irtoaa kauaskin. Näin voitan itselleni aikaa ja olen ajoissa seuraavassa ohjauksessa. Ninni on myös hyvä oppimaan, toki välillä koira käy hiukan kiihkeänä ja silloin kierroksia täytyy laskea. Onneksi iän myötä Ninni on oppinut hallitsemaan itse paremmin omaa virettään. Työskentelymotivaatio koiralla on aina ollut loistava ja Ninni palkkautuu sekä leluilla että nameilla. Toki lelut ovat se ykkösjuttu!

Tämän kauden lyhyen aikavälin tavoitteena on saada kontaktien suoritukset vieläkin nopeammiksi ja varmemmiksi ja ensimmäiset onnistumiset kolmosten kisoissa, niin että siitä jää kisakirjaan merkintä. Pyrin välttämään kovin tulospainotteisten tavoitteiden asettamista, sillä olen kova jännittäjä ja tulostavoitteet lisäävät paineita, jotka itselleni luon. Kauden aikana haluaisin radanlukutaitoni kehittyvän, että osaisin valita nimenomaan meille koirakkona optimaalisimmat linjat. Ninnin estevarmuuden haluan myös lisääntyvän ja yhteinen tekninen osaaminen ei ole koskaan tarpeeksi vahvaa, etteikö sitä tarvitsisi kehittää. Pitkän aikavälin tavoitteissa siintää myös osallistuminen arvokisoihin, ainakin SM-kisoihin. Tavoitteissa on myös valioituminen ennen Ninnin eläkeikää.

NINNI JA HERTTA LUOPUIVAT TEHISPAIKASTA NINNIN FYSIIKAN TAKIA.

Reino ja Leila Ottelin

Olen Leila Ottelin koirani on kääpiövillakoira Reino (FIN CH Sarahill Plaisir D’amour) Kisaamme mini 3 luokassa ja treenataan haastajatehiksessä,  johon nousimme varapaikalta.

Lajiin tutustumisen aloitin portugalinvesikoira Iitun (C.I.B. FIN&LV&LT CH LTV-03 Águatelin Caramelo)kanssa I-HAH:ssa  ehkä 2001. Ensimmäiset kisat oli kuitenkin 20.9.-03 Ojangossa. Sitten tuli Juuso (FIN&RU CH Águatelin Danube ) ja Vinski (C.I.B.  FIN&LV&LT&RU CH LTV-06 ) Driftwood's Floater Of Aguatelin. Vinskin kanssa aloitin agilityn HSKH:ssa; taisi olla 2004. Portugalinvesikoirien, joita pienimuotoisesti kasvatan, kanssa olen harrastanut myös näyttelyitä.

Reino on järjestyksessään neljäs agilitykoirani. Reino oli n. 5kk vanha meille muuttaessaan ja oli jo kasvukodissaan tutustunut agilityn saloihin. Reino oli erittäin oppivainen kaveri mistä johtuen en malttanut pysyä pois kisoista vaan lähdin aivan liian aikaisin kilpailemaan. Ehkä siitä syystä tulee vieläkin eteen tuntemuksia, että voi kun olisin edes tuon ja tuon opettanut kunnolla. Reinon ensimmäiset kisat oli 7.11.-10 ja 3-luokkaan noustiin 4.2.-12. Huomasin vasta siinä vaiheessa, että oli paljon treenattavaa jos mieli saada SM-nollia kasaan. Kaikkia agi-nollia ei saatu, tosin tupla nolla ja hypäri nollia muutama ylimääräinenkin tuli.

Tämän hetken tavoitteita on vahvistaa irtoamista ja luottamusta sekä ne SM-nollat vuodelle 2014.

Kotona on Reinon lisäksi portugalinvesikoirat IItu ja Vinski, joka vielä tänä vuonna kävi muutamassa maxi 3 kisassa sekä kääpiövillakoira Pate (Sarahill Poeme D’amour), joka toivottavasti  vuoden 2014 aikana aloittaa kisaamisen.

Elli ja Minna Vahlström

Olen Minna Vahlström ja omistan kaksi australianpaimenkoiraa Millan (Riekonhovin Cast Away) ja Ellin (Riekonhovin Elizabeth). Olen nyt kolmatta vuotta mukana tehiksessä, ekana  vuonna varakoirakkona , edellisenä  varsinaisena treenarina Millan kanssa ja nyt taas haastajana Ellin kanssa. HSKH:ta olen edustanut vuodesta 2009, vaikkakin agilityä olen harrastanut jo vuodesta 2006 saakka.

Sattuman kautta eksyin aikoinani agilityn pariin englanninsetteri Lissulla ja siitä se sitten alkoi, nimittäin todellinen innostus lajia kohtaan. Lissun kanssa tein varmaan kaikki virheet, jotka agilitykoiran kanssa vaan voi tehdä; ei osannut kohtakteja, itsenäisiä keppejä eikä irtoamista ja oma ohjaaminenkin oli kamalaa katsottavaa. Kaikesta huolimatta Lissu nousi maxi3-luokkaan ensimmäisenä enkkusetterinä euroopassa.

Sattuman kautta sain kotiini vuonna 2010 ihastuttavan australianpaimenkoira Millan. Alusta saakka oli selvää, että Millan kanssa ykköslajina tulee olemaan agility. Milla oppi todella nopeasti esteet ja samalla sain itseenikin varmuutta ohjaajana. Milla on todella ohjaajaherkkä koira, mikä tuo haastetta harrastamiseen. Agissa tuo herkkyyn ei näy yhtä vahvasti, kun tokossa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei elämästä puutu varsinkaan nyt kun noita hurjia on kaksin kappalein.

Elli aloitti kisaamisen heti 18kk iässä. Kisaaminen suomessa on ollut vaihtelevaa tulosten suhteen, mutta vaikeuksien kautta nousimme vajaassa vuodessa 3-luokkaan. Elli on ollut myös Belgiassa edustamassa Suomea  IMCA/PAWC 2012 kisoissa.

Elli on koiristani ehdottomasti nopein ja kiihkein, mikä näkyy epävarmuutena ohjauksessani. Vaikka kiihkeys on omalla tavallaan haastavaa, on taas itsenäisten kontaktien ja keppien opettaminen ollut huomattavasti helpompaa juuri vilkkauden kautta. 

Tavoitteena vuodelle 2014 on sm kisat sekä mm karsinnat, joista toivon pääseväni lähelle kärkeä. Myös ulkomaan matkoja on tiedossa.

Vivi ja Marianne Jokinen 

Olen Marianne Jokinen ja harjoitellaan Vivin (Reverancerouge) kanssa haastajatehiksessä.

Vivi on reilu 3-vuotias keskikokoinen villakoira ja mainio treenikaveri, jolta ei yhdessä tekemisen into lopu. Vivi on luonteeltaan villakoiramaisesti erittäin iloinen ja puuhakas, hieman terrieriäkin tuntuu puudelista löytyvän : ) Vivin kanssa harrastamme agilityn lisäksi rally-tokoa, jossa kisaamme voittajaluokassa.

Agilityssa kilpailemme Vivin kanssa mini3 -luokassa. Vivi on ensimmäinen koirani jonka kanssa kilpailen 3-luokassa, mutta aloitin agilityn 11 vuotiaan vehnäterrieri Roverin kanssa. Rover nauttii nykyisin rally-tokolla höystetyistä eläkepäivistä.

Viime kaudella olimme tehiksen varakoirakoina ja päästiin mukavasti treeneihin mukaan ja oppiakin tuli napattua matkan varrelta. Viime kaudella tavoite Sm-nollista toteutui ja päästiin osallistumaan Kirkkonummella pidettyihin Sm-kilpailuihin. Valitettavasti karsintaradalta tuli hylkäys. Tällä kaudella rimaa nostetaan pikkasen ylemmäs ja tavoitteena on Sm-kisojen finaalirata. Hieman sitä mielisi maajoukkue karsintoihinkin päästä osallistumaan. Nollavoitto onkin tämän kauden suurimmista haasteista ja sen eteen ollaan valmiita satsaamaan.

Estehakuisuuden lisääminen, kontaktien nopeampi suoritus ja luotto koiran osaamiseen ovat tämän kauden kulmakivet. Tavotteista ja suunnitelmista huolimatta tärkeintä agilityssä on kuitenkin yhdessä tekemisen ilo, treenikaverit ja tyytyväinen puudeli treenien jälkeen. Iloista treenikautta kaikille!

Dio ja Hannamari Nieminen 

Kuva julkaistu J. Pätysen luvalla

Olen Hannamari Nieminen ja treenaan tehiksessä kolmevuotiaan kooikerhondje uros Dion (Black Amiikos Dio Damianus) kanssa. Dion kanssa on treenailtu agilitya pentuiästä alkaen ja aikanaan Dio tulikin meille nimenomaan agility mielessä. Dion nuoruutta on varjostanut autoimmuunisairaus aivokalvontulehdus, jonka vuoksi harrastamiset olivat jonkin aikaa kuitenkin jäähyllä ja koiran normaali elämäkin oli hieman kysymysmerkki. Nyt olemme onneksi viime kauden myötä päässeet normaalielämän ja treenin pariin.  Pääsimme viime talvena korkkaamaan kisakentätkin - Dio nousi kevään aikana ykkösistä kolmosiin, mutta aivan ei sm-nollia ehditty kasaamaan kokoon kesälle 2013.

Kotona on karvainen neljän koiran lauma(2*x-rotu, bc ja koikkeri) ja jokaisen kanssa on harrastettu/harrastetaan/tullaan harrastamaan agilitya=) Ohjaaja on agility kärpänen puraissut toden teolla kuusi vuotta sitten ja se onkin sitten ollut menoa. Laji on todella mahtava ja nautin iloisesta tekemisestä koirieni kanssa. Itselläni on kilpaurheilutausta ennen agilitya ja urheilu on ollut aina osa elämääni, tämän vuoksi meillä kaikki koirat  liikkuvat agilityn ulkopuolellakin paljon.

Dio vastaa luonteeltaan melko lailla kooikerhondjen rotumääritelmän kuvausta, ollen valpas, sisukas, uskollinen, ei-äänekäs pieni metsästyskoira. Diolla olisikin varmasti rahkeita metsälle: lahjakas ja erittäin innokas jäljestäjä se on. Koikkerilaulun Dio antaa myös kalassa … verkoilla käyminen ja kala-saalis on Dion mielestä erittäin huippujuttu ;)

Agilityssa Dio on tarkka ja perusvarma suorittaja ja yhteistyö on ohjaajan kanssa hyvällä mallilla. Puhtaita ratoja on lupa odottaa, mutta ohjaajan tavoitteena olisi käyttää enemmän ns. riskiohjauksia ja saada tätä kautta ratoihin vauhtia –meillä ei ole vauhdin osalta varaa antaa yhtään periksi. Liian usein löydän itseni tekemästä perusvarmoja ohjauksia ja tähän toivon tämän kauden tekevän muutosta. Lisäksi ne iänikuiset kontaktit on meillä haaste, ne ovat radalla yksittäisinä esteinä selkeästi hitaimmat. Pääasia tällä kaudella on haastaa itseäni ja Dioa niin treeneissä kuin kisoissakin pois sieltä perussuoritus alueelta ja nauttia kaikesta yhdessä tekemisestä kohti tavoitteita. Matkaan mahtuu varmasti niin onnistumisia kuin epäonnistumisia ja molemmat näistä ovat erittäin opettavaisia - on tärkeää iloita joka hetkestä!

Turo ja Iina Leppänen

Olen Iina Leppänen ja treenaan parsonrussellinterrieriuros Turon (Antsepän Täysturo) kanssa ensimmäistä kautta tehoryhmän haastajissa. Turo on minun ensimmäinen oma koirani ja olemme vielä melko noviiseja agilityn parissa.  Jo omaa koiraa hankkiessa minulle oli selvää että tulen harrastamaan agilitya ja lähdinkin etsimään pentua josta saisin itselleni aktiivisen harrastuskaverin ja sellaisen todella sain!  Turo on nopea, älykäs ja innokas pojankloppi jolta ei potentiaalia ja innokkuutta puutu. Koira on hyvin estehakuinen, irtoava ja lukee erittäin tarkasti ohjaajan kehonkieltä. Mikäli oman ohjauksen ajoitus vain osuu nappiin niin tämän koiran kanssa on ilo liitää radalla.

Ilmoitin Turon jo 5 kk ikäisenä Agility Akatemian alkeiskurssille jossa kouluttajanamme toimi Juha Orenius. Pääsimme siis heti alusta alkaen osaavaan oppiin, josta agilityuramme sai varman pohjan. Liityin HSKH:n jäseneksi heti Turon saatuani, mutta alkuun kävimme vain hieman tutustumassa kenttiin omatoimisesti. Turo oli pentuna melko häiriöherkkä vilpertti ja keksi usein omaa kivaa hallissa lelujen ja kaverikoirien kanssa. Paljon on tehty töitä yhteistyön lujittamiseksi ja vasta kesällä 2011 uskalsin hakeutua HSKH:n koulutuksiin. Vihdoin onkin alkanut tuntua siltä että Turo haluaa tehdä töitä yhdessä minun kanssani eikä luukuta radalla vain omaksi ilokseen. Onkin ollut ilo huomata yhdessä tekemisen ja harrastamisen vaikutus Turon ja minun suhteeseen. Ajoittain yhteistyö tuntuu saumattomalta ja sulavalta, ja sitähän me kaikki tavoittelemme?

Aloitimme kisauramme elokuussa 2012 HSKH:n omissa agilitykilpailuissa. Kilpailemme kuitenkin vielä toistaiseksi mini1 luokassa, emmekä ehtineet kovin monia kilpailuja kuluneen vuoden aikana kiertää. Turo antaa agilityradalla aina kaikkensa ja on täysin hullaantunut lajiin niin kuin minäkin. Haasteita kisoissa Turon kuumeneminen ja kierrosten nouseminen kattoon. Meillä onkin vielä paljon tekemistä ennen kuin saamme kisasuoritukset samalle tasolle kuin treeneissä. Kun koiran kierrokset kasvavat tuottavat kontaktit meille suuria ongelmia. Turolla tuntuu olevan agilityradalla vain yksi tavoite: juokse kokoajan niin kovaa kuin mahdollista. Eli neuvotteluja käydään vielä pysäytyskontaktien osalta.

Tämän kauden päätavoitteena on saada kontaktit varmoiksi niin treeneissä kuin kilpailuissa. Tämän jälkeen mini3 nousemisen pitäisi olla enää ajankysymys. Toki vuoden 2014 arvokisat pyörivät kovasti mielessä, mutta edetään askel kerrallaan.

Lotto ja Johanna Mankinen

 

Olen Johanna Mankinen ja minun agilitykaverini on bordercollie Lotto (Tronic Junex). Lotto on 2-vuotias tyttönen, joka on ollut minulle unelmien täyttymys. Olen aloittanut agilityn harrastamisen vuonna 1999 dalmatiankoira Ruskan kanssa. Ruskan kanssa kisasimme Maxi 3 luokassa. Sitten meille syntyi oma kasvatti pitkäkarvainen kaniinimäyräkoira Fanny, jonka kanssa treenasin ja kisasin aina kakkosluokkaan asti. Raskaus esti tuolloin kisaamisen ja mieheni aloittikin sitten kisaamaan Fannyn kanssa saaden huikeita tuloksia mini 3 luokassa. Sitten meille tuli valkoinenpaimenkoira Sisu, joka lensi Australiasta asti tänne Suomeen. Sisun kanssa tehtiin neljä vuotta töitä, mutta hypyt ei vaan ruvenneet sujumaan. Päätin matkamme Maxi 2 luokkaan.

Pitkän etsimisen ja haaveilun jälkeen syntyi Lotto, joka vei mennessään heti alusta asti. Jo pentulaatikossa Lotto nousi suosikikseni ja olinkin onnellinen, että saimme juuri Loton kotiin. Lotto on ollut minulle oikea LottoVoitto! Se on niin huikea koira, mieletön harrastuskaveri ja upea perheenjäsen. Lotto omaa uskomattoman draivin ja työmoraalin, sen kroppa on elastinen ja jäntevä. Lotto onkin supernopea ja tekee mielellään omia ratkaisuja. Sen kanssa ei auta olla hetkeäkään myöhässä tilanteissa. Loton kanssa aloitimme agilityn Marjon penturyhmässä Loton ollessa vielä ihan pieni pentu. Treenaamme myös aluevalmennus 2 ryhmässä, jossa Niina-Liina Linna on kouluttajamme. Kisaamme tällä hetkellä Maxi 2 luokassa, josta meillä on yksi 0-voitto. Ykkösissä keräsimme kaikkiaan neljä 0-voittoa, kun kolmessa oli sama tuomari.

Loton kanssa harrastetaan myös tokoa. ALO:sta Lotolla on kaksi ykköstulosta ja seuraavaksi Lotto kisaa AVO:ssa. Toko:n SM kisoissa edustimme Loton kanssa HSKH:n kakkosjoukkuetta ja joukkueemme sijoittui pronssille! Myös yksilö ALO:ssa Lotto sai ihan hyvät pisteet ollen 13/88. Tokoa harrastelemme ihan vain omaksi iloksi. Siinä meillä ei ole kiire mihinkään, mutta katsotaan varmasti, miten pitkälle päästään.

Tavotteita agilityssä on ensin kolmosluokkaan nousu ja sitten SM-nollien keräys. Tulevaisuuden tavoitteina SM-kisat ja MM-karsinnat. Muuten sitten katsomme, mihin rahkeet riittävät. Tehiksestä toivon saavani uusia oppeja ja vaihtoehtoja ohjauksiin. Toivon löytäväni myös sen kultaisen keskitien kauko-ohjauksen ja koiran kanssa juoksemisen välille, eli sen "meidän tyylin" ohjaukseen.

Nero ja Katariina Pietiläinen

Olen Katariina Pietiläinen ja treenaan 2,5 vuotiaan novascotiannoutaja Neron (Hedera's Kind of Magic) kanssa ensimmäistä vuotta haastajatehiksessä. Neron kanssa kisaamme 1-luokassa.

Agilityn aloitin vuonna 2009 kultainennoutaja Zorron kanssa koirakoulu Masseterin alkeiskurssilla. Myöhemmin siirryimme treenaamaan Hyvinkään koiraurheilu keskukseen ja siitä noin vuoden päästä HSKH:n agilityryhmään. Kisaaminen Zorron kanssa aloitettiin elokuussa 2010. Zorron kanssa ongelmana on ollut motivaation ja vauhdin puute. Zorro kisaa nykyään 3-luokassa. Nero saapui meille vuonna 2011 ja jo Neroa hankkiessa mielessä oli vauhdikkaampi ja muutenkin paremmin agilityyn soveltuva koira. 

Neron kanssa treenaaminen aloitettiin jo varhain. Kisaaminen aloitettiin elokuussa 2012 ja melko pian ongelmaksi muodostui lähdöstä karkaaminen, kun ohjaaja oli vasta lähdössä oli koira jo neljännellä esteellä. Karkaamisongelman ratkettua on ongelmaksi muodostunut kontaktit ja niitä parhaillaan työstetään. Treeneissä Nero ottaa, mutta kisoissa kuumuu niin ettei ole muuta mielessä kuin vauhti. Nerolla on nyt 2 luvaa ykkösistä ja kolmatta metsästetään.
 

Tämän vuoden tavoitteena on nousta kolmosiin ja saada kontaktit varmoiksi myös kisoissa. SM kisoihinkin olisi kiva päästä.

Nuuk ja Unnu Vaara

Olen Unnu Vaara ja treenaan kohta kolme vuotta täyttävän australiankelpieuros Nuukin (Maiskis Merbau) kanssa haastajatehiksessä ensimmäistä kautta. Kisaamme tällä hetkellä maksi2-luokassa. HSKH:n jäsen olen ollut vuodesta 2011 lähtien, kun Nuuk tuli taloon. Agilityn lisäksi harrastamme myös tokoa sekä pk-hakua ja viihdymme paljon lenkkipoluilla sekä hiihtoladuilla.

 

Nuuk on ensimmäinen harrastuskoirani ja olemmekin saanut aloittaa kaiken sen kanssa ihan nollasta. Ensimmäisenä koirana se ei ole ollut ehkä se kaikkein helpoin, mutta vähitellen palaset ovat loksahdelleet kohdilleen ja nykyisin sen kanssa on ilo treenata. Nuuk on nopea oppimaan, innokas ja erittäin vauhdikas. Pohjimmiltaan se on aika herkkä poika, vaikkei se agilityä treenatessa juuri näykään.

 

Aloitimme agilityn HSKH:n alkeiskurssilla Sanna Lehtosen opissa ja sen jälkeen siirryimme treeniryhmään. Alku oli todella haastavaa, sillä Nuuk oli omiin taitoihini nähden aivan liian nopea ja sähäkkä. Kerran jos toisenkin olin epätoivon partaalla, pystyisinkö ikinä ohjaamaan tätä rakettia. Kunnes sitten yllättäen tulikin se päivä, kun tehtiin rataa yhdessä! Meidän suurimmat haasteet agilityradoilla on pääasiassa ohjaajan vielä vähäisessä kokemuksessa ja ohjauksen oikea-aikaisessa ajoituksessa.

 

Aloitimme kisauran Nuukin kanssa tämän vuoden maaliskuussa ja kakkosiin noustiin nyt syksyllä. Seuraavana konkreettisena tavoitteena on nousu kolmosluokkaan ja pitkällä tähtäimellä arvokisat. Näihin tavoitteisiin pyrkiessä muistetaan nauttia matkasta

Isak ja Saara Kattainen 

Olen Saara Kattainen ja aisaparini on 2-vuotias bordercollie, Isak (Tronic Jax).

Päästyämme Isakin kanssa Marjo Hytösen penturyhmään kaksi vuotta sitten, sai koiraharrastus ihan uuden ulottuvuuden minun elämässäni. Siitä tuli tavoitteellista. Innostavan kouluttajan, mukavan treeniryhmän ja erittäin potentiaalisen koiran myötä agilitystä on muotoutunut elämäntapa. Enkäpä oikeastaan enää osaa kuvitella elämää ilman tätä vauhdikasta harrastusta.

Isak on agilitykoirana nopea, erinomaisella keskittymiskyvyllä ja tehokkaalla moottorilla varustettu luotijuna. Meillä koirakkona haasteena on ennen kaikkea yhteisen rytmin ja luottamuksen löytäminen. Isak joutuu paikkaamaan paljon ohjaajansa virheitä, jotka juontuvat ohjaajan kokemattomuudesta sekä välillä myös hienoisesta kömpelyydestä ja hitaudesta. Olen kuitenkin oppinut kuluneen kesän aikana hurjasti ja edistystä tapahtuu koko ajan. Tulevan vuoden agendana minulla onkin oppia ohjaamaan!

Meidän tavoitteenamme on päästä kuluvan tehis-vuoden sisällä kolmosluokkaan ja pitkän (ehkä ei kuitenkaan kovin pitkän) tähtäimen tavoitteena ovat arvokisat. Ja ihan jokapäiväisen arjen tavoitteena on nauttia yhteisestä tekemisestä!