torstai 30. tammikuuta 2014

Janne Karstusen haastajatehistreenit 28.1.2014


Pitkästä aikaa haastajatehiksen treenit! Janne oli laatinut meille haasteellisen radan, jossa estevälit olivat pitkiä ja jossa myös ohjaajat sai pistellä jalkaa toisen eteen ihan kiitettävästi. Monen kohdalla jouduttiinkin toteamaan, että kyllä ne koirat vaan ne kilpajuoksutilanteet voittaa, ei voi mitään. Eli täytyykin pyrkiä muilla keinoilla olemaan ajoissa!
 
Nuukin kanssa oli alkuun pientä sähläystä lähdössä, mutta hyvin lopulta päästiin liikkeelle. Parhaiten toimi taaksetyöntö kakkoselle ja sokkari ennen putkea. Nuuk irtoaa luonnostaan aika hyvin, joten sillä ei ollut ongelmaa putkeen irtoamisen kanssa. Huolimatta reippaasta liikkeellelähdöstä, olin kuitenkin myöhässä vitoshypyllä, tosin meninkin jatkon kannalta suotta ihan liian pitkälle kääntämään Nuukia. Niinpä seuraavilla toistoilla lähetin vitoshypylle jääden itse hieman jälkeen ja voimakkaalla omalla liikkeellä otin koiran mukaan (eikä Nuuk kertaakaan lipsahtanut putkeen!). Tämän jälkeen lähetin sen omatoimisesti hakemaan seuraavaa kahta hyppyä, jolloin itse sain mukavasti etumatkaa, jotta ehdin ohjaamaan putken jälkeistä takaakiertoa. Hieman tässä täytyi tehdä toistoja, jotta saatiin homma toimimaan halutulla tavalla, mutta lopulta onnistuttiin.
 
Kymppihypyn jälkeen vaadittiin hieman malttia, jotta koiran sai linjattua hyppäämään seuraavan hypyn oikein, sillä herkästi koirat, Nuuk muiden mukana, lipsahti takaakiertoon. Samoin puomille lähetykseen otettiin hieman malttia, jottei Nuuk sujahtanut suoraan putkeen. Tämä toimi hyvin ja puomin jälkeen pyrittiin pitämään etäisyyttä koiraan ja jälleen vain lähettämään hypyille 15 ja 16, jotta saatiin etumatkaa taas putken jälkeisen hypyn ohjaamiseen.
 
Hypylle 19 toimi meillä parhaiten lopulta vastakääntö ja sen jälkeen reipas lähetys, jottei Nuuk ehtinyt kuitenkaan kääntyä ihan liikaa. Kepeille pyrittiinkin sitten vaan jättämään tilaa, jotta koira saa ne itsenäisesti rauhassa hakea. Kepeillä Nuuk loisti, se haki hienosti sisään, vaikka kuinka pyörin ja kaikin puolin (tahattomasti) häiritsin sitä, kun olin ihan suunnista sekaisin. Viime aikojen keppitreeni on siis tehnyt tehtävänsä! Hypyn 21 jälkeen sokkari ja hypylle 22 napakka jaakotus ja vedolla koira putkeen. Tässäkin oli tekemistä, mutta lopulta onnistuttiin.
 
Eniten jäätiin hiomaan kuitenkin putken jälkeistä hyppyä ja tiukkaa käännöstä sen jälkeen. Nuukilla on tapana kaarrattaa tämän tyyppisissä kohdissa ja niin se teki nytkin. Parhaiten saatiin Nuuk kääntymään niin, että jo ajoissa ennen sen ponnistusta olin täysin kääntyneenä seuraavaan menosuuntaan, ja taas kerran tiukalla liikkeellelähdöllä otin sen käännöksestä mukaani. Olen aiemmin ehkä liikaakin keskittynyt jarrukäskyyn ja epähuomiossa sitten ohjannut hutiloiden näissä tilanteissa.
 
Eli eipä tässä sitten muuta kuin treenaamaan!
 
T. Unnu ja Nuuk

torstai 16. tammikuuta 2014

Tehis Cup 14.1.2014

Paaaaaljon hyviä koirakoita ja tiivis tunnelma; näistä oli epikset tehty! :)

Kiitos kaikille osallistujille!

TULOKSET

perjantai 10. tammikuuta 2014

Janne Karstusen huipputehistreenit 7.1.2014


Minä vietin joululomani USAssa, josta kotiinviemisenä sain oikein kunnon flunssan. Pahin on jo ohi, mutta kovin huippukuntoisena en eilisiin treeneihin oikein lähtenyt. Yaya voi sitäkin paremmin, maha kasvaa joka päivä. Yaya siis astutettiin ihanalla aprikoosilla kääpiövillakoiralla Tamilla (Backseat Driver’s Tambest) noin 6 viikkoa sitten joten odotettavissa on todennäköisesti aika vikkeliä miniraketteja tämän kuun lopussa! Yayan mammaloman aikana tuuran tehiksessä  vanhemman agilitykoirani kanssa. Sasha on nyt 10,5 vuotias ja on ollut pari kautta Tehiksessä.

Kouluttajana oli jälleen Karstusen Janne. Karstusen radat on ollut koko kauden haastavia ja pitkiä, mikä vähän jännitti minun puolikuntoisuuden vuoksi.

Tällä kertaa rata oli 38 estettä pitkä ja haastetta löytyi. Rata meni suht ok, vaikka kuntoni loppuikin kesken. Väliajalla en voinut muuta kun maata pitkilläni keinonurmen päällä. Sashan kunto ei loppunut, ja mummo pisti tassua toisen eteen.
 Alku oli suhteellisen helppo, vaikka minä lähetin Sashaa ensimmäisellä kerralla putkeen numero 7 aivan liian myöhässä. Sasha jää aina silloin tällöin kiinni minuun ehkä enemmän kuin Yaya, estefokus ei ole yhtä hyvä. Sivusuoralla (8-10) olisin saanut liikkua ripeämmin eteenpäin, niin kuin aina... Kepit sujuivat ongelmitta joka kerta. Aan jälkeiseen takaatyöntöön (13) olin ensimmäinen kerta hieman myöhässä kun Sashalla on juoksuA, seuraavilla kerroilla juoksin kovempaa.

Putken 15 jälkeen tuli sitten kiire. Ensimmäinen kerta tein persjätön jo heti putken jälkeen, mutta Jannen huomautettua tästä ymmärsin, että parempi on tehdä persjättö vasta 16 hypyn jälkeen.Ongelmat ilmaantuivat sitten putki-puomi erottelussa. Menin liian lähelle hyppyä 19, esteen 20 päällejuoksu oli myöhässä ja Sasha ampui puomille. Tätä sitten hinkattiin aika lailla. Jannen mielestä lähetykseni oli sekä epäselvä että myöhässä, minä tuskailin. Sasha rrrrrakastaa puomia yli kaiken. Silloin kun vielä treenattiin säännöllisesti, putki-puomi erottelut meni hyvin, mutta nyt kun Sasha tuntee itsensä syrjäytetyksi ja energiaa on vähän liikaa, uskon, että hän ei edes ehtinyt nähdä koko putkea. Tähän siis treeniä.

Takaaleikkaus A:lle (24) aiheutti sen, että Sasha hidasti A:lla joten Janne ehdotti persjättöä ennen A:ta; se toimi hyvin kunhan vaan muistaa tehdä sen ajoissa ja kunnolla. Kepeillä (26) piti ottaa etäisyyttä niin että ehti takaatyöntöön esteelle 27. Puomille Sasha meni kovin mielellään.Puomin jälkeen vedätin putken 30 väärän pään ohi ja tämä toimi hyvin paitsi kerran, jolloin en ehtinyt Sashan juoksupuomin mukaan ja ohjasin huonosti. Esteen 33 tein sylkkärillä mikä toimi hyvin; tästä olen erityisen iloinen, koska emme ole Sashan kanssa tehneet kovin paljon sylkkäreitä ja viime kerrasta on jo tosi pitkä aika. Lopussa piti vaan juosta ja ohjata takaatyönnöt kunnolla. 

Oli jälleen kerrat uuvuttavat mutta hauskat Jannen treenit!

T. Laura, Sasha ja Yaya