perjantai 30. elokuuta 2013

Janne Karstusen huipputehistreenit 27.8.2013


Tämän kerran treeneissä työskenneltiin pareittain rastimuotoisesti, tavoitteena kartoittaa hieman lähtötasoa ja nopeutta. Kellotimme siis eri kuvioita hyppyesteillä, kepit eri kulmista suoritettuina ja kontaktit. Treeneistä sai dokumenttia itselleen ja näitä olisikin hyvä varmasti testailla sillon tällöin, niin saa ihan mitattua tietoa kehityksestä. Aika toki on vain yksi mittari, mutta kyllä se jotain kertoo yhteistyön sujumisesta. Meille esimerkiksi kävi niin, että emme saaneet kuin ensimmäisestä hyppykuviosta kellotettua ajan, kun muut eivät onnistuneet! Seuraavalla kerralla kun kellottelen aikoja, tiedän että olemme kehittyneet, jos saamme ajan välistävedoilta/takaakierto-päällejuoksuista. Siivekkeiden kärkien väli oli kolmessa ensimmäisessä kuviossa n. 2,5 metriä ja esteväli n. 6,2-6,4 metriä.

1. Serpentiini


Ensimmäinen kuvio oli tavallinen serpentiini. Siitä saimme kaksi eri aikaa koska, aluksi pyöräytin Ninni vahingossa kauimmaisen siivekkeen kautta. Ajasta hävisikin melkein kokonainen sekunti, kun muistin tehdä neljännen hypyn jälkeen sokkarin ja vaihdoin valssilla puolta (ohjaajan reitti katkoviivalla). Uskon, että siitäkin olisi saanut nipistettyä aikaa vielä muutaman sekunnin kymmenesosan, jos valssi olisi lähtenyt heti oikeaan suuntaan, eikä oltaisi valuttu niin pitkälle. Mutta sitä voidaan testata ensi kerralla ja verrata sitten aikaisempiin tuloksiin. Nyt laskin etenemäksi noin 6,2 m/s.

2. Välistäveto


Voi mikä murheenkryyni. 1-2 esteiden väli oli tosi tahmea ja jäin siihen joka kerralla liian pitkäksi aikaa kiinni eikä sitten lopusta tullutkaan mitään. Päästiin parhaimmillaan neljä estettä ja sitten olin vaan jo niin myöhässä, että mikään ei auttanut. Pitää huomattavan paljon enemmän tehdä tämänkin kanssa töitä, jotta Ninni hieman kevyemmin taipuisi tuohon väliin, eikä paahtaisi vaan suoraa ja niin lujaa kuin jaloista lähtee. Oli myös mielenkiintoista huomata, että varsinkin tässä kuviossa meidän puolierot ovat aika hurjat.  Kun yllä olevaa kuviota katsoo, niin ohjaaja oli koko ajan hyppyesteiden "alapuolella". Meille huomattavasti vaikeampi suunta oli vasemmalta oikealle, eli kun Ninni joutui taipumaan oikean kyljen puolelle. Kun kokeilin lopuksi tulla toisin päin takaisin, oikealta vasemmalle, päästiin yhdellä yrittämällä 4. esteelle saakka ja peruutin kaiken lisäksi koko ajan! Yleensä siis en todellakaan peruuta koko matkaa välistävedoissa. Olisi pitänyt heti huomata kokeilla kuviota myös toisin päin, niin oltaisiin saatu edes viideltä esteeltä aika.

3. Takaakierto-päällejuoksu


Tämä on meidän toinen murheenkryynimme. Tässä kuviossa pääsimme kolme ensimmäistä estettä. Sitten olin (yllätys yllätys) niin myöhässä, etten päässyt työntämään Ninniä enää takaakiertoon. Tässäkin rytmi hajosi heti alussa. En pääse lähtemään tarpeeksi ajoissa liikkeelle, kun joudun ohjaamaan 1-2 välin niin vahvasti saadakseni Ninnin taipumaan siihen. Janne sanoikin, että takaakiertoja pitää vahvistaa paljon! Jos haluan oikeasti ehtiä ohjaamaan tällaisen kuvion Ninnin kanssa, on estevarmuuden ja takaakiertojen oltava oikeasti todella hyvässä hallussa, koska muuten etumatkan saaminen on mahdoton tehtävä noin nopean koiran kanssa. Eli siis takaakiertotreeniä meille! Täytyy muistaa harjoitella takaakierrot kuntoon kaikista mahdollisista suunnista. Hyvin viistoja lähestymiskulmia tulee treenattua luvattoman vähän. Meidän takaakierto-osaaminen on heikentynyt huolestuttavan paljon viime aikoina. Aiemmin ne olivat selkeästi Ninnin vahvuuksia, nyt huomaa taas kantapään kautta, että niitä vahvuuksia täytyy aktiivisesti ylläpitää!

4. Kepit

Kuviossa näkyy sekä koiran että ohjaajan linjat. Tarkoitus oli ensin ottaa suorilta kepeiltä aika, sen jälkeen avokulmasta ensin takaaleikaten + sivuttaissuunnassa irroten ja sitten tehden päällejuoksu keppien loppuun. Sen jälkeen vielä umpikulmasta ja samat ohjauskuviot kuin avokulmaan. Aika otettiin siis esteeltä esteelle, kun esteväli oli n. 5 metriä. Tässä vaiheessa huomasin, että Ninni oli ihan naatti hyppykuvioiden jälkeen. Seuraavan kerran kun kellotetaan, täytyy itse tajuta se, että jos jokin kuvio ei onnistu kolmannen kerran jälkeen, niin sitten se ei onnistu. Eikä se myöskään muutu paremmaksi sen treenin aikana. Nyt tuli hinkattua ja yritettyä ihan liikaa. Ohjeistushan Jannelta meille oli se, että kolme yrityskertaa/rasti, mutta itse kyllä lipsuin juuri noiden hyppykuvioiden kohdalla siitä (hyi mua!). Eli kun lähdettiin keppejä kellottamaan, oli mulla kaverina itsensä melkein jo piippuun vetänyt koira. Mitä väsyneempi Ninni on, sitä huonommaksi keskittymiskyky muuttuu. Niinpä jätin suosiolla sitten tekemättä ne kulmat, jotka eivät kahden kerran jälkeen onnistuneet. Yleensä Ninni kestää takaaleikkauksen ja sivuirtoamisen hyvin, mutta nyt sivuirtoaminen tuotti hankaluuksia. Myös avokulmaan oikeaan keppiväliin taipuminen oli kovin hankalaa, mikä yleensä kyllä onnistuu. Viidestä vaihtoehdosta kellotimme siis kolme meille. Suorat kepit, avokulma leikkauksella + sivuirtoamiselle (en voinut kylläkään irrota niin paljoa kuin halusin) ja umpikulma päällejuoksulla. Toisaalta todettiin kyllä Jannen kanssa, että on hyvä treenata keppejä joskus hieman väsyneenäkin ja hieman huonommalla keskittymiskyvyllä, niin näkee, missä ne rajat menee esimerkiksi rankkana kisapäivänä. Kisoissa Ninni on tehnyt sivuirtoamisen kanssa nimittäin samaa, ei ole kestänyt sitä vaan jättää viimeisen välin pujottelematta. Eli treenilistalle erityisesti sivuirtoaminen ja avokulma!

5. Kontaktit


Onneksi saimme tehdä kontaktit viimeisenä pisteenä! Vaikka Ninni oli jo ihan väsyksissä, tiesin, että kontaktien suorittaminen on sille helpoin näistä rasteista. Ninni kestää hyvin erilaisia häiriöitä kontakteille ja on suhteellisen varma suorittaja. Saimmekin kellotettua jokaiselta kontaktilta sekä kisanomaisen ajan, että treeniversion ajan. "Treeniversiossa" Ninni joutuu siis selvästi pysähtymään alastulolle, kun taas kisaversiossa annan aiemmin vapautuskäskyn, jolloin huomattavaa pysähdystä ei tapahdu. Saimme Jannelta kotiläksyksi erityisesti puomille ja keinulle treenata vielä tarkemmaksi loppuun asti juoksemista. Nyt Ninni alkaa vähän turhan aikaisin himmaamaan vauhtia. Kontaktit ovat kyllä huonontuneet kesän kisakauden aikana, joten on ihan aiheellista palauttaa mieleen sitä asentoa siellä päässä ja loppuun asti täysillä juoksemista. Puomilla vauhti alkaa hidastua tällä hetkellä jo alastulon puolessa välissä ja keinulla Ninni pysähtyy noin 20 cm ennen loppua. Näidenkin suoritusta kun saisi parannettua, voisi ajasta nipistää kymmenyksen, ehkä muutamankin pois. Treeniä siis kontakteillekin!

Näissä treeneissä näki, missä mennään, mitä pitää treenata ja kuinka paljon nopeutta tällä hetkellä on. Kun testaa säännöllisesti, voi seurata kehitystä koirakkona. Treenit olivat fyysisesti raskaat koiralle, ainakin Ninnille, joten ensi kerralla täytyy muistaa pitää kiinni siitä kolme yritystä/rasti-säännöstä. Aivan liian paljon oli asioita, jotka ovat vielä osaamistasoltaan luokassa Ö, eli ei muuta kuin treeniä, treeniä. :) Kiitos Jannelle harkoista!

T. Hertta ja Ninni

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Janne Karstusen haastajatehistreenit 13.08.2013



Tämän syksyn ensimmäiset haastajatehistreenit ovat takanapäin ja treeneissä viihdyttiin oikeinkin syksyisissä tunnelmissa. Ensimmäinen ryhmä taisi päästä sateen alta lähtemään, mutta jälkimmäistä sade ei säästellyt. Keli ei kuitenkaan menoa haitannut, päinvastoin, ei ainakaan ollut liian kuuma treenata ja mukavastihan se katoksen alla sateen pitely tuo porukkaa yhteen..!

Janne oli laatinut meille kaksiosaisen treenin. Ensimmäisessä setissä keskityttiin kontakteihin ja niihin liittyviin mahdollisiin ongelmiin (punaiset ratanumerot). Kontaktit myös kellotettiin, jotta voidaan seurata kehitystä sitten myöhemmin. Nuuk teki kontaktit tyylilleen uskollisesti hyvin vauhdikkaasti, mutta tällä kertaa onneksi myös napakasti pysähtyen, erityiskiitosta saatiin nopeasta puomista ja A:sta. Keinua sen sijaan voitaisiin treenata jälleen erillisenä esteenä ja mun olisi hyvä päättää kriteeri kontaktille ja myös pysyä siinä kriteerissä. Muutamalla toistolla saatiin kivaa asennetta myös siihen. Lisäksi esiin tuli myös tarve treenata lisää liikehäiriöitä oikeastaan ihan kaikille kontakteille. Olen itse jotenkin jämähtänyt tekemään liikehäiriöt vain ohijuoksuina tai sivuttaisena etäisyydenottona, mutta rytminmuutokset (pysähdyksestä liikkeelle) saivat Nuukin vapautumaan kontaktilta. Nämä nyt sitten tehotreeniin!

Toisessa setissä haettiin koirakolle parhaiten toimivia ohjauksia vähän tavallista pidemmillä esteväleillä. Toiseen suuntaan harjoitus tehtiin joko valsseilla, sokkareilla tai takaaleikkauksilla (siniset ratanumerot) ja toiseen suuntaan sitten välistävetoina tai takaatyöntöinä (vaihtoehtoisesti oranssit tai vihreät ratanumerot). Harjoituksessa koiran vauhti pääsi pidempien estevälien ansiosta kasvamaan ja aluksi tuli kiireen tuntua ohjaajille, kunnes ohjaukset saatiin oikea-aikaisiksi. Nuukin kanssa tehtiin aluksi valsseilla, mutta jäin kolmannella käännöksellä auttamatta koiran jalkoihin. Sitten kokeiltiin sokkareita ja ne toimivatkin kivasti. Nuuk lähti hyvin mukaan mun liikkeeseen ja luki rataakin kivasti. Välistävedot ja takaatyönnöt aiheuttivat meille ensin harmaita hiuksia, mutta nekin saatiin lopulta onnistumaan, kun sain omat jalat vaan liikkeelle.

Hyvä treeni, parempi mieli! Kiitokset Jannelle treenistä, joka muistutti perustreenin tärkeydestä, niin kontakteilla kuin ohjauskuvioissakin, eikä ainakaan tule tekemisen puutetta taas omatoimisesti treenatessa!

T. Unnu ja Nuuk


lauantai 10. elokuuta 2013

Yksi aikakausi päättyy, toinen alkaa

Uusi tehoryhmä on valittu ja aloittaa treenaamisen 13.8.2013.

Koirakoiden esittelyjä päivitetään pikku hiljaa sivuille - käykää tutustumassa!