perjantai 25. tammikuuta 2013

Sami Oksan haastajatehistreenit 22.1.2013


Sami oli tehnyt meille radan jossa oli mahdollista testata erilaisia ohjauskuvioita ja kellottaa niistä se nopein. Alussa meinasi tulla pala kurkkuun, mutta teimme rataa pieniessä osissa  - turvallinen suorittaminen päällimmäisenä mielessä. Sami pääsikin siirtelemään rengasta pois milloin mihinkin turvalliseen suorituskulmaan. :)
 
Ensimmäiseksi juutuimme Jessen kanssa oikeastaan esteelle nro 2. Sillä esteväli 1-2 oli melko pitkä, ohjaaja paikoillaan “rimalla” ottamassa koiraa vastaan. Jessen alastulo oli alussa oikeastaan melkein 4 putken ulostulon suulla. Rimalla/ ponnistaessa tuli koiran tehdä täysikäännös ja työntö 3 hypyn taakse. Nämä ovat meille haastavia kohtia, sillä kokoomahyppy on meillä vielä työn alla. En ollut vielä tähän päivään mennessä uskaltanut kokeilla Jessellä ihmisnuolta, mutta nyt päätin - että se olisi korkea aika ottaa ajankohtaiseksi. Palkkasin Jesseä patukalla aluksi aivan 2. hypyn eteen ja sitten “nostin” koiran 2 riman yli ja palkkasin aivan 2-3 rimojen väliin. Lopulta sitten ilman lelua ja työntö 3. riman taakse. VOI ETTÄ! Se oli niin hieno ja NIIN tiukka hyppy. Emme kokeilleet enää tätä enää uudelleen kokonaan, joten voi olla että oli onnenkantamoinen, mutta yksi etappi jälleen saavutettu! Nyt ei oikeastaan kuin toistamaan tätä treeneissä. Kisoissa tätä nähdään tuskin vielä piiiitkiin aikoihin. :)
 
Tästä rata jatkuin koiran puoleisella kädellä työntö 5 riman yli ja päällejuoksulla 6 riman vastaanotto, siitä taas koiran puoleisella kädellä 7 yli ja lähetys 8 putkeen. Piirustuksesta näkee, että 5-6 väli ei ole ihan suorassa linjassa ja tämä aiheutti ongelmia siinä, että ohjaaja ei ihan päässyt juoksemaan suoraan. Jesse tuli 4-5 välin yhdellä loikalla ja alastulo 5 hypyltä jo niin pitkällä 6 rinnalla, että ajautui aina 6 hypystä ohi. Teimme Samin kanssa muutaman eläin- ja ihmistieteellisen kokeen, että  kerkeänkö ottamaan koira vastaan 5 hypyn takaa, mutta ei… oli vähän tuhoon tuomittu suunnitelma. Palasimme sitten suunnitelmaan, että teen 5 hypylle vekin, jolloin koira laskeutui hyvin suhteessa 6 rimalle ja sitten leikkaan 6 riman takana ja jään ohjaamaan koiraan 8 putken sisäiänmenopuolelta. Tämä itseasiassa oli vieläpä nopein reitti/aika.
 
Seuraavaksi testasimme molemmat reitit keinulle muurin “takaa” kauemman kautta pyörittämällä ja sitten lyhyttä reittiä. Koska Jesse hakee keinua aika hyvin ja suorittaa sen loppuun itsenäisesti oli tämä lyhyin reitti (kuten kuvassa) se nopein.
 
Keinulta vapautus renkaan kautta 13 taaksetyöntöön ja siitä samalla tavalla kuin 6-7 koiran puoleisella kädellä 14 riman yli ja 15 takaisin. 15-16 välissä tein leikkauksen. Jesse hakee aika hyvin putkia, joten saatoin lähettää sen  melko pitkältä 17 putkeen, sillä 18 “takaakiertoon” tuli todella kiire! Samin kommentti tähän oli kyllä hyvä, että tärkein on ohjaajan suunta -> koira kurkkaa ohjaajaa aina kun tulee ulos putkesta, joten jos rintamasuunta on “keilaamassa” jo valmiiksi koiraa 18 taakse, voi “takaa” käskyn antaa melko pitkältä. Vähän huonosti Jesse tuli alas tältä hypyltä (laskeutui pitkälti 4 putken suuntaisesti), mutta oltiinhan tätä ennen menty kaksi putkea putkeen ja vauhti kova.  
 
A-esteeltä tehtiin 20 rima takaakiertona ja tämän tein sitten kauemman kautta. Testasin myös siivekkeen ympäripyöritystä ja se oli meillä n. 1,5 s hitaampi. Siitä sitten lähetys 21 putkeen ja siitä slalomia aina 25 esteelle saakka, johon tein sitten pakkovalssijaakotuksen. Leikkasin putkelta 27 esteen vasemmalle puolelle ja lähetin koiran keppien vasemmalta puolelta kepeille. Keppien päässä poispäinkäännös ja lähetys 29 hypylle. Keppien “väärällä” puolella oleminen aiheutti hankaluuksia ohjata 29 hypyn jälkeen 30 hypylle -> onnistuin jopa jäämään itse paidasta keppeihin kiinni :O! Samia nauratti ja sanoi ihan hyvässä mielessä, että “pahempaakin on nähty”.  Heh.
 
Kaikkemme annettiin Jessen kanssa ja lopussa kiitos seisoi, mutta täytyy sanoa, että tämä treeni oli kyllä TODELLA tehotreeniä. Sami oli erittäin kannustava ja antoi hyviä kotiläksyjä ja myös hyviä perspektiivejä. Tuskin maltamme odottaa seuraavaa kertaa!   

T. Jaana & Jesse

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti