lauantai 22. joulukuuta 2012

Nina Frantsin tehistreenit 18.12.2012

 
Olin tuuramassa Nina Frantsin tehistreenejä, jossa rata oli täsmälleen sama kuin haastajatehistreeneissä. Kävimme siis pitkälti samoja asioita ja ohjaustekniikoita läpi, kuin mitä haastajatreeneissä ja näistä Sari on jo kirjoittanutkin. Yritänkin nyt siis tuoda näistä treeneistä jotain muita asioita esille. 

1. Sylivekki: Yksi ohjaustapa esteeltä 9 esteelle 10 oli tehdä sylivekki esteellä 10. Piti olla hyvissä ajoin merkkaamassa koiralle ponnistuspaikka. Tarkoituksena oli ottaa reipas askel esteen 10 eteen, n. keskelle estettä, koukistaa polvia ja viedä käsiä alaspäin kohti ponnistuspaikkaa. Ei liian lähelle esteen eteen, vaan sinne, mistä koiran oli helppo ponnistaa. Tästä ikään kuin ”vedettiin” koira esteen yli siten, että sen hyppylinja suuntautui kohti siivekettä ja saatiin hyvä linja kohti estettä 11. Ilman sylivekkiä ohjaus jäi helposti liian laimeaksi ja koiran hyppy suuntautui liian kauas esteen 10 taakse. Sylivekillä kaarteen sai tiukaksi ja koira kokosi itsensä hyvin kääntyvään hyppyyn. Itselleni tämä oli jostakin syystä hankalaa, en mennyt tarpeeksi rohkeasti ja ajoissa vekkauspaikalle vaan jäin liian lähelle siivekettä, esteen sivulle. Muutamien toistojen jälkeen onnistuin kuitenkin jotenkuten. Tätä voi harjoitella niin, että pudottaa esim. lelun ponnistuspaikkaan kun on tekemässä sylivekkiä. Näin koira oppii lukemaan ohjausta.

2. Vippaus: Esteeltä 16 esteelle 17 kokeilimme vippausta. Koira oli vasemman käden puolella. Kun tultiin esteeltä 16 esteelle 17, pidettiin käsi lähellä vartaloa ja pienellä ranteen ulkokierto liikkeellä saatiin koira kiertämään este 17 takaa. Tämän jälkeen oli muistettava, ettei voinut suin päin lähteä juoksemaan pituudelle vaan koira oli otettava mukaan. Muuten kävi helposti niin, että koira jatkoi matkaansa esteelle 16. Tämä onnistui yllättävän hyvin meiltä. Tärkeää oli se, ettei kädellä huidottu vaan ohjaus perustui pieneen ranneliikkeeseen. Katseen kohdistuminen liikkeen suuntaan oli myös tärkeää. Ei saa katsoa sinne mistä koira tulee hypättyään esteen, vaan sinne minne sen halutaan menevän eli tässä tapauksessa siivekkeen ohi.

3. Rytmitys: Tämä oli tärkeää etenkin esteillä 18–20, joissa tehtiin 2 valssia. Ensin tehtiin valssi pituudelta esteelle 19 ja siitä toinen valssi esteelle 20. Tässä piti askeleet rytmittää siten, että pysyttiin koko ajan hyvässä liikkeessä, mutta otettiin melko lyhyitä askelia. Näin käännökset tulivat tiukemmiksi ja kuitenkin hyvä rytmi säilyi koko ajan.

4. Välistävedot esteillä 23–25: Näissä oli tärkeää se, ettei itse ajautunut liian kauaksi esteistä. Jotta välistävedot olisivat sujuvia ja nopeita, on pysyttävä mahdollisimman lähellä esteitä ja edettävä kokoajan suoraviivaisesti eteenpäin. Itse tein välistävedot puolivalssilla. Aluksi ajauduin liian kauaksi esteistä mutta lopuksi sain ne tehtyä paremmin.

T. Maija ja Reino

torstai 13. joulukuuta 2012

Nina Frantsin haastajatehikset 11.12.2012


Saatuani radan sähköpostiin ja sitä pikaisesti vilkaisseena totesin heti, että helpolla näissä treeneissä ei pääse. Eikä pidäkään päästä. 28 estettä tiukkaa vääntöä…
Kouluttajana Nina oli minulle uusi tuttavuus.   

Rataantutustumisessa katsottiin radanlukutaitoa ja vaihtoehtoisia ohjaustapoja. Rata käytiin vielä rataantutustumisen lopuksi yhdessä läpi ja läpikäydessä muutin omia kuvioita ainakin esteiden 9-13 kohdalla.

Rata näytti tältä:



Tällä radalla meidän ongelmaksi koitui se, että ohjaaja oli liikaa edellä käytännössä melkein koko matkan. Siinä siis ohjaajalle kotiläksyjä… pitää edetä, muttei liikaa. Ihan helppoa…

Lähtö kakkosesteen takaa, merkkaus ja ”jaakotus”. Kakkosta koitin myös ilman jaakotusta, mutta meillä toimi paremmin vastakäännöksellä. Kolmoselle oli tehtävä esteen eteen pieni vekki, että koiran hyppysuunta saadaan jo ennen hyppyä keinulle päin. Heiluttelin vielä kaiken lisäksi käsiänikin, joten kädet kuriin ja vekin kautta keinulle, heti oli parempi.

Vitosesteellä takaakierron jälkeen valssi oli myöhässä parilla ensimmäisellä yrittämällä, heti kun sen sai ajoitettua oikein, oli ohjaaminen jatkoon sujuvampaa ja nopeampaa.  

Vaihtoehtoisia ohjaustapoja esteillä 9-13 ja  14-18 oli useita. Lopulta päädyin ohjaamaan 9 esteen oikealta puolelta, ”heittämään” koiran 10 esteelle takaaleikaten ja valssaten, jääden näin 11 esteen pituuden puolelle ja tekemällä poispäin käännön esteelle numero 12. Toimi. Toimi hyvin.

Vaihtoehtoisesti olisi voinut kierrättää 10 esteen 9 esteen puolimmaisen siivekkeen ympäri, näin olisi saanut hyvän reitin 12 takaakierrolle ”työntäen”.

Esteen numero 15 valssin kanssa sai olla ajoissa, että kerkesi 16 kautta 17 takaakierrolle. Takaakierron tein ratapiirrosta katsottaessa alakautta, eli putken (13) puolelta. Koska 15 kierrätettiin takaseinän kautta, tuli esteelle 16 hyvä linja takaakiertoa ajatellen.

Pituudella ohjaus sai olla hyvin ajoissa, että sai koiran käännettyä 19. esteelle. Sillä esteellä valssi sitten tuppasikin tulemaan myöhässä ja kaarros oli sen näköinenkin… Kun taas valssin sai tehtyä ajoissa, koiran linja oli heti parempi.

Lopun välistävedot sujuivat ensimmäisellä yrittämällä puhtaasti, mutta toisella yrittämällä este 25 olikin jo ongelma. Ajauduin liian kauas esteestä ja olin liian edellä. Ninan ohjeiden mukaan koitin pysytellä hyvinkin lähellä esteitä ja oikea-aikaistaa omaa liikettä. Helposti vain oma liike valui liian kauaksi esteistä ja varsinkin 25 esteellä valmistautui huomaamattaan jo 26 takaakiertoon.

Esteet 26-28 radanpuolelta ohjaten oli paljon helpompi kakku.  

Kaarroksien merkitystä Nina korosti paljon. Jokaisesta ylimääräisestä askeleesta koiralla tulee sekunteja loppuaikaan lisää. Kaarteita siis hinkattiin tässä treenissä kuntoon. Meille aivan loistava treeni. Paljon hyviä vinkkejä juuri omasta sijoittumisesta, uusia näkökulmia radanlukuun ja reitteihin ja vinkkejä omaan sijoittumiseen.

T. Sari ja Paavo

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Nina Frantsin huipputehistreenit 4.12.2012

Ninan treeneissä oli teemana ohjauksen rytmittäminen. Sain paljon kommenttia, että juoksen liian vauhdikkaasti, käännösten ohjaamisessa olisi hyvä muuttaa askelten rytmiä.






Kokeilimme rytmin muuttamista esteen 6 käännöksessä. Kun koira tulee putkesta, niin tarkoitus oli edetä normaalisti kohti estettä ja sitten lyhentää askeleitaan. Rytminmuutos valmistelee koiraa käännökseen. Kokeilimme vekkausta + viskileikkausta esteiden 6-8 ohjaamisessa. Valssissa käännös tuppasi hieman venymään. Valsissa tuli olla tarkkana, että etenee esteeltä 6 tiukasti kohti seuraavaa estettä ilman turhia peruutteluja. Nina kehotti käyttämään rytmitystä myös esteen 11 persjätössä, jotta koira ei päädy ohittamaan estettä. Askeleen rytmitys tuntui yllättävän hankalalta, tämän toimimista täytyy vielä harjoitella ja pohtia.

Radassa oli paljon kohtia, jotka muistuttivat taas yksityiskohtien jatkuvasta ylläpidon tarpeesta, kuten koiran irtoaminen puomin loppuun ohjaajan jäädessä taakse (esteet 19-20), koiran irtoaminen keppien loppuun, ohjaajan jäädessä taakse (esteet 27-28), putkijarrutus (esteet 15-16) sekä putki-puomi erottelu (esteet 19 ja 32). Kokeilin muutamiin kohtiin harjoituksen vuoksi Jenna Caloanderin treeneissä harjoiteltua sylkkäriä (esteet 12 ja 18). Ohjaus toimi hyvin, sen varmuus täytyy kuitenkin harjoitella loppuun asti.

Nina muistutti myös koiran katsomisesta radalla, tämä oli päässyt rapistumaan ja radalla tuli tästä syysta muutama stiplu kolmosesteen saksalaisen jälkeen sekä esteiden 20-21 välillä. Koira ei lähtenyt ohjaukseen mukaan ilman katsetta. Hyvä muistutus oli myös välistä vetojen ohjaamisessa (esteet 16-18) pysyä lähellä estelinjaa, jotta koiran tie muodostuisi mahdollisimman tiiviiksi. Estelinjasta etäällä ohjaaminen kannustaa koiraa helposti hyppäämään enemmän ohjaajan suuntaan, pois estelinjasta.

T. Satu & Lily