keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Sarin treenit 30.10.2012

Tiistaina 30.10. haastajatreeneissä oli kouluttajana Sari Vähäniitty. Taas kyllä pisti Sari meidät töihin, ja hiki virtasi varmasti jokaisella. Omaa suoritusta heikensi kyllä huomattavasti puolikuntoisuus ja koirakaan ei tuntunut jaksavan ihan täysillä loppuun asti. Alkupätkä mentiin kyllä ihan sata lasissa ja saatiin se radasta onnistumaankin varmaan parhaiten. Neloshypyn otin niistolla ja siitä sitten suoraan valssaamaan vitoshypyn taa. Toimi Jasulle tosi hyvin. A:n jälkeiset pätkät molemmilla kerroilla oli meille radassa ne haastavimmat. Ensinnäkin Jasu sujahti 9.hypyn jälkeen tosi helposti putkeen. Yritin ennakoida kasihypyn ponnistusta ajoissa, mutta vielä olisi vaatinut vekkausta enemmän ennen ysiä, että olisin saanut sen kääntämään katseensa pois putkesta. Sarikin sanoi, että Jasu oli vähän tuhma kun ei totellut ohjausta :D Lisäksi takaaleikkaus ennen putkea oli vaikea, kun Jasu ei hirveällä hingulla hae putkia kaukaa. Taidettiin sitten lopulta päätyä valssi-valssi -kuvioon ennen putkea nro 10.

Putken jälkeen huomasin, että Jasu piti ottaa hyvin mukaan, sillä ekan kerran se huitaisi ohi renkaasta. Putki syötti sen verran ulospäin, että koiran linja ei tullut renkaalle suoraan. 12.hyppy vaati sitten vähän vastakääntöä, että koiran sai kääntymään tiukasti keinulle. Keinulta kääntö muurille ja hypylle onnistui hyvin. Aluksi, kun Jasulla oli vauhtia hyvin, se kääntyi puomille kauimmaisen siivekkeen kautta, mutta sitten kun vauhti hiipui, niin se alkoikin kääntyä lähemmän siivekkeen ympäri. Itse juoksin siis muurin oikeaa puolta ja tein valssin keinulla.

Ja taas päästiin A:lle ja niihin haastavampiin pätkiin. Kepeille meno ja sieltä poistuminen tuotti myös ongelmia. Pyöräytin valssaten 17-18 hypyt, mutta Jasun linjat siinä helposti valuivat ja kepeille meno vaikeutui. Muistaakseni siinä piti ottaa vähän jarrua puolivalssilla, ettei Jasu karannut väärälle hypylle. Keppien jälkeen tarkoitus oli tehdä pakkovalssi hypyn taa, mutta siinä oma ajoitukseni pissi kyllä aika pahasti. ”Uusi” juttu minulle oli koiran lähettäminen vikaan keppiväliin, jolloin oli oma aika poistua keppien läheisyydestä. Tässä pakkovalssikohdassa oma rintamasuunta oli tosi tärkeä. Jasu haki helposti väärän hypyn, jos seisoin väärässä kohtaa. Taas tuntui siltä, että tiesin kyllä, miten homma pitäisi tehdä, mutta en vaan saanut jalkoja ja käsiä liikkumaan niin kuin olisin halunnut :D On se vaan välillä niin vaikeaa! Radan loppupätkässä ei ollut meillä erityisiä vaikeita kohtia. Päädyin tekemään valssin esteiden 25-26 väliin. Siinä oli ajoitus myös tosi tärkeä, mutta kun sain sen kohdalleen, niin Jasu kääntyi hyvin muurille ja muurilta A:n puoleisen päädyn kautta hypylle.

Jasu oli pätevä pikku otus ja Sari taas kovasti kehui sen intoa työskennellä. Ei kuulemma uskoisi, että se täyttää keväällä jo 8 vuotta :D Olen tykännyt kyllä kovasti Sarin treeneistä. Mukavasti antaa tilaa omillekin ohjauskuvioille ja on kannustava. Ja tietysti joka treenissä on tullut opittua kaikenlaista uutta.

Syksyn kisakuulumisia vielä tähän sen verran, että meidän yksilö-SM:iin pääsy alkaa näyttää jo aika hyvältä. Hyvinkäältä saatiin tupla, omista kisoista yksi nolla sijoituksella 4. (hävittiin serti 0,01 sekunnilla..) ja Jyväskylästä tuli eilen yksi nolla. Enää puuttuu kaksi nollaa SM:iin. Olen aika ylpeä Jasusta :)

 
Jonna ja tehorusseli Jasu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti