torstai 29. toukokuuta 2014

Janne Karstusen huipputehistreenit 27.5.2014


Arvokisoja ajatellen Janne oli tehnyt vauhdikkaan, mutta teknisen radan. Ratapiirros minulta jäi puuttumaan, mutta toivottavasti ylläolevasta käsin piirretystä yritelmästä saa edes jotain selvää. Linjat ovat tietenkin hieman hakusessa tässä piirroksessa, mutta pääasia kuitenkin toivottavasti selviää.

2 esteellä pohdin sitä yleistä kysymystä, että pyöritänkö Nuutin, vai vienkö pidempää kautta, jolloin linja A:lle on huomattavasti huonompi. Päädyin niistopersjättöön, joka toimi meillä oikein hyvin. 4 esteen jälkeen tein persjätön ja jäin keppien oikealle puolelle ja kutsuin Nuutin pakkovalssilla kepeille. Hypylle 8 tein persjätön, jolloin ehdin hyvin ohjaamaan Nuutin putkeen. Puomilla meillä oli vaikeuksia, koska Nuutti alkaa ennakoimaan lähtöä vastakkaiseen suuntaan, ja näin ollen ei ota kontaktia kunnolla. Palkkasimme Nuutin muutaman kerran eteenpäin.


Putken 13 jälkeen putkeen 19 asti ei ollut erityisempiä hankaluuksia. Sen jälkeen tulikin kova kiire, jotta ehti suoran putken jälkeen työntämään hypyn 21 takaa. Sen jälkeen tein valssin ja ohjasin loppu radan samalta puolelta.


Minulla ei ollut sen suurempia ongelmia tämän radan kanssa, joten teimme sitä kokonaisuutena ja nollatreeninä. Sen jälkeen harjoittelimme kaikennäköisiä keppikulmia, jotka menivät todella hyvin. Sain taas olla oikein tyytyväinen Nuuttiin!

T. Heini ja Nuutti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti